Mistake

Äiti täytti 70 vuotta. Ja järjesti kunnon juhlat 100 kilometrin päässä B&B luomutilalla. Ei muuta kuin perhe autoon ja yökuntiin juhlimaan. Mutta mihin koirat? Papalle, 100 kilsan päähän toiseen suuntaan? Onneksi ystävälliset naapurit lupasivat ulkoiluttaa ja ruokkia koirat, joten päädyttiin jättämään ne kotiin.

Mutta, mutta... Aika saattaa tulla koirille pitkäksi, niinpä jätin jos jonkun moista terapialelua, ruualla täytettyä vempelettä, ajankuluksi. Lisäksi annoin molemmille koirille kaksi naudan niskaluuta kaluttaviksi. Ja sitten naapuri oli vielä antanut Darralle yhden niskaluun lisää, Dino kun oli ominut omaan häkkiinsä minun antamat.

Juhlat meni mukavasti, saunottiin, uitiin ja juhlittiin kunnolla. Aamu valkeni hiukan ankeissa tunnelmissa, päätäkin särki jostain syystä :) Yhdeksän aikoihin puhelin soi ja naapurin tyttö siellä ilmoitti, että molemmat koirat olivat olleet yöllä ripulilla liiasta luiden syömisestä. Jaahas, autoon ja kotiin päin. Huusholli oli kyllä jo siivottu (kiitos Niina), kun päästiin kotiin, mutta haju oli melkoinen.

Mitä tästä pitäisi oppia. Kun lähtee johonkin, totutut rutiinit kannattaa säilyttää eikä sooloilla juuri silloin, kun koirat jäävät keskenään. Lisäksi tuollainen innostunut teini-ikäinen varmasti lenkitti ja leikitti koiria enenmän kuin itse yleensä viitsii.

Flunssa on nyt kestänyt kaksi viikkoa. Ja se taas on tarkoittanut sitä, että muut ovat pääsääntöisesti lenkittäneet koirat. Ja treeni on ollut vähissä. Kentälle olen sentään raahautunut.

Eilen Darra oli tosiaankin poissaoleva eikä keskittynyt oikein mihinkään. Olen ollut niin ylpeä penikasta, joka ei ole muista koirista piitannut, ja on keskittynyt minuun ja ainakin näyttänyt hyvin taitavalta. Eilen pujotteluseuraamisessa Darra yritti kaksi kertaa livetä ja rynnätä toisen koiran luokse. Muutenkin haahuili enimmäkseen omiaan, nuuskutti kuono maassa etsien pudonneita makupaloja tai suorastaan kerjäs makupaloja taskustani ja tuijotti vain antavaa kättä, niinkuin ei olisi ikinä kuullutkaan mistään katsekontaktista.

Höh, onko mun supertottelevainen pentu sittenkin normaali koira, eikä mikään ihmelapsi.

Katu-uskottava

Darra on nyt hankkinut itselleen aimo annoksen katu-uskottavuutta. Gangsterin näköinen koira, repaleisine korvineen.
Se, miten tuo katu-uskottavuus on hankittu, onkin sitten vähän nolompi juttu. Isoveikka antoi hammasta, eläinlääkäri maksoi 86 euroa ja betadinea ja antibioottia viisi päivää.

Oltiin maalla luumuja keräämässä. Kun puuta ravisti, olivat molemmat koirat innoissaan ja ensimmäisinä metsästämässä pudonneita luumuja. Pakko viedä ne kävelylle, että muut saavat kerättyä luumut.
Hetki siinä käveltiin eteenpäin, Darra, ärsyttävänä, hyppien Dinon ympärillä ja näykkien ja räksyttäen. Dino rähähti ja Darra vingahti, hyppäsi kauemmaksi ja jo seuraavassa sekunnissa häsläsi uudestaan Dinon kimpussa.
Jatkettiin matkaa, kunnes huusin Darraa takaisin tielle.
Mitä ihmettä, verta valuu pitkin korvalehteä ja iso pala puuttuu, valo paistaa läpi. Tarkastin tilanteen ja lähdettiin takaisin pihaan, porukka autoon, soitto päivystävälle eläinlääkärille, josko saatais tikkejä korvalehteen.
Eläinlääkäri sitten totesi, että pala puuttuu, eikä siihen uutta palaa mistään tehdä, joten korvaa vaan putsailtiin, määrättiin antibioottikuuri ja betadinella puhdistusta.
Kallista on, katu-uskottavuuden hankkiminen, virka-ajan ulkopuolella.

Toinen juttu on, miten penikka imee vaikutteita isommalta koiralta. Ja yleensä ne kaikki on niitä, mitä olet yrittänyt siltä vanhemmalta koiralta karsia.

Tänä aamuna katseltiin, kuinka Darra istui eteisessä ja tuijottamalla tuijotti Dinon touhuja. Dino hivutti vessan oven auki ja livahti sisään juomaan vessanpöntöstä. :(
Oikein näkyi, kuinka penikan päässä syttyi lamppu: ai täälläkin on meille kätevä juomakippo.
Dinolle ei ole koskaan kelvannut vesi kupista, ainoastaan pöntöstä. Se kopistelee ensin ovea, ellei saa sitä itse auki, sen jälkeen se kolistelee pöntönkantta, että joku tulee vetämään vessanpöntön, ennen kuin siitä voi juoda.

Toinen oppi, mikä on annettu ja opittu, on armoton haukkuminen kun ovikello soi.
Jompi kumpi lähtee ensiksi, yleensä jo hiukan ennen kellon soimista, laukalla eteiseen ja desibelit nousee koko matkan ja toinen varjona perässä, mutta meteli, jos mahdollista, vielä hiukan kovempana.
Ja lopputulos on se, että kaksi räyhähenkeä haukkuu murhaavasti oven sisäpuolella, kun joku pahaa aavistamaton ulkopuolella on uskaltanut soittaa ovikelloa.
Tänä aamuna molemmat juoksivat eteiseen ja saman tien häkkeihinsä, niinkuin olen nyt opettanut, mutta haukkuivat silti niin, että koko Irjala raikui. Rusakot ja fasaanit pakenivat ulkona kilometrien säteeltä.

Hommaa siis riittää näiden räyhähenkien koulutuksessa. Ihmetyttää vaan, miksi ei hyvät tavat siirry vanhemmalta nuoremmalle, vai eikö niitä hyviä tapoja ole?

Mätsäri - punainen nauha

Mentiin sitten Match showhun jäähallin parkkikselle. Ilmoittautuminen alkoi klo 16.30 ja niihin aikoihin mekin tähdättiin. Ekaks kävin kysymässä pääseekö Darra mukaan, ikäraja 5kk ja meillä se täyttyi vasta tänään. No kunhan rokotukset on kunnossa, niin mukaan vaan.

Ja eikun ilmoittautumisjonon jatkoksi. Paljon muita koiria, tiiviisti jonottamassa tiskille. Darra siinä kummissaan, että mitäs tämä nyt sitten on. Onneksi ahne penikka on helposti hanskassa makkaranpaloilla. Oli siinä monen näköisiä koiria. Pieniä ja tosi isoja, pennuista veteraaneihin, kaikki iloisesti sekaisin.
Kehien piti alkaa klo 18, mutta suuri määrä koiria yllätti järjestäjät ja ilmoittautumisjonot olivat pitkiä vielä kuudeltakin. Ennen puolta seiskaa päästiin kuitenkin aloittamaan.

Parikisassa Darran pariksi osui 5 kk noutajan pentu. Darra käyttäytyi niiiiin hienosti, seisoi ryhdikkäästi (ihme ja kumma, yleensä istahtaa tai pistää maate :) ) liikkui kuulemma erittäin kauniisti, ei honkkeloinut eikä edes pureskellut hihnaa. Hampaiden katsomisessa olin kuulevinani pienen murinan, mutta joko tuomari ei sitä kuullut tai sitten ei välittänyt. Kaiken kaikkiaan olin tosi yllättynyt, vieraskoree penikka. Ja punainen nauhahan sieltä Darralle tuli.

Isoja pentuja oli 33, joten jouduttiin taas odottelemaan pitkään. Ensin arvosteltiin sininauhaiset ja sitten meitä punanauhaisia oli 17 koiraa yht'aikaa kehässä. Darra ei enää jaksanut paljon keskittyä, oltiinhan oltu jo yli kolme tuntia "näyttelyssä" ja mahakin taisi jo olla täynnä makkaraa. Siks toiseks kaikki neljä jatkoon päässyttä pentua oli luppakorvaisia, karvaisia, söpöläisiä. Kunnon koiran näköisiä ei jatkoon päässyt yhtään ;)

Kolme ja puolituntia meni tuossa reissussa, kivaa oli ja jännittävää. Mamma oli niin ylpeä Darrasta. Kiva käydä sen kanssa kentällä ja nyt mätsärissäkin, kun se ei paljonkaan kiinnitä muihin koiriin huomioo ja makupaloilla se tekee mitä vaan.

Ei muuta kuin Tampereen kansainvälisiä odotteleen :)