Katu-uskottava

Darra on nyt hankkinut itselleen aimo annoksen katu-uskottavuutta. Gangsterin näköinen koira, repaleisine korvineen.
Se, miten tuo katu-uskottavuus on hankittu, onkin sitten vähän nolompi juttu. Isoveikka antoi hammasta, eläinlääkäri maksoi 86 euroa ja betadinea ja antibioottia viisi päivää.

Oltiin maalla luumuja keräämässä. Kun puuta ravisti, olivat molemmat koirat innoissaan ja ensimmäisinä metsästämässä pudonneita luumuja. Pakko viedä ne kävelylle, että muut saavat kerättyä luumut.
Hetki siinä käveltiin eteenpäin, Darra, ärsyttävänä, hyppien Dinon ympärillä ja näykkien ja räksyttäen. Dino rähähti ja Darra vingahti, hyppäsi kauemmaksi ja jo seuraavassa sekunnissa häsläsi uudestaan Dinon kimpussa.
Jatkettiin matkaa, kunnes huusin Darraa takaisin tielle.
Mitä ihmettä, verta valuu pitkin korvalehteä ja iso pala puuttuu, valo paistaa läpi. Tarkastin tilanteen ja lähdettiin takaisin pihaan, porukka autoon, soitto päivystävälle eläinlääkärille, josko saatais tikkejä korvalehteen.
Eläinlääkäri sitten totesi, että pala puuttuu, eikä siihen uutta palaa mistään tehdä, joten korvaa vaan putsailtiin, määrättiin antibioottikuuri ja betadinella puhdistusta.
Kallista on, katu-uskottavuuden hankkiminen, virka-ajan ulkopuolella.

Toinen juttu on, miten penikka imee vaikutteita isommalta koiralta. Ja yleensä ne kaikki on niitä, mitä olet yrittänyt siltä vanhemmalta koiralta karsia.

Tänä aamuna katseltiin, kuinka Darra istui eteisessä ja tuijottamalla tuijotti Dinon touhuja. Dino hivutti vessan oven auki ja livahti sisään juomaan vessanpöntöstä. :(
Oikein näkyi, kuinka penikan päässä syttyi lamppu: ai täälläkin on meille kätevä juomakippo.
Dinolle ei ole koskaan kelvannut vesi kupista, ainoastaan pöntöstä. Se kopistelee ensin ovea, ellei saa sitä itse auki, sen jälkeen se kolistelee pöntönkantta, että joku tulee vetämään vessanpöntön, ennen kuin siitä voi juoda.

Toinen oppi, mikä on annettu ja opittu, on armoton haukkuminen kun ovikello soi.
Jompi kumpi lähtee ensiksi, yleensä jo hiukan ennen kellon soimista, laukalla eteiseen ja desibelit nousee koko matkan ja toinen varjona perässä, mutta meteli, jos mahdollista, vielä hiukan kovempana.
Ja lopputulos on se, että kaksi räyhähenkeä haukkuu murhaavasti oven sisäpuolella, kun joku pahaa aavistamaton ulkopuolella on uskaltanut soittaa ovikelloa.
Tänä aamuna molemmat juoksivat eteiseen ja saman tien häkkeihinsä, niinkuin olen nyt opettanut, mutta haukkuivat silti niin, että koko Irjala raikui. Rusakot ja fasaanit pakenivat ulkona kilometrien säteeltä.

Hommaa siis riittää näiden räyhähenkien koulutuksessa. Ihmetyttää vaan, miksi ei hyvät tavat siirry vanhemmalta nuoremmalle, vai eikö niitä hyviä tapoja ole?