Tottispäivä ja hankihakuilu

Aikaa on vierähtänyt, blogin salasanakin melkein jo unohtunut.

Treenattu ei olla, selityksiä: Darralla kaksi silmätulehdusta ja yksi kennelyskä, Dinolla nivelsiteet rikki kahdesta varpaasta ja silmäluomessa tappelureikä ja koko silmä verestävän punainen. Lisäksi pakkaset ovat huidelleet viikkokaupalla 15 asteen molemmin puolin.
Onneksi hiljaiselosta treenien pariin kiskoi kasvattajan tottispäivät ja toisaalla sinnikäs-Sari hakuiluihin.

Giramin tottispäivä pidettiin Länkipohjan kana-areenalla. Uusi tuttavuus sekä mammalle, että Darralle. Kiva oli treenata isossa tilassa, sisällä. Darra ei ollut ollenkaan niin hämmentynyt tilasta, kuin luulin. Se teki hienosti kaiken sen, mitä sille on opetettu (ja se ei ole paljon se). Kuitenkin muiden treenaamisen näkeminen ja hienojen koirien osaaminen (eritoten Beo tai Pirjo tai mikä se nyt olikaan) innostaa jatkamaan olohuonetreenejä. Ja kunhan nuo lumet sulavat ja tulee lämmin, niin kentällä voidaan hioa talven olohuonetreeneissä opitut taidot.

Hakutreenit mentiin umpihangessa, Ruutanan perällä. Darra jatkoi edelleen hajuhaukuja parin kuukauden tauon jälkeen. Hienosti meni, mamma hiukan tötöili, ekalle maalimiehelle suoraan päälle, eipä siinä paljon Darran nenää tarvittu. Mutta loput kolme haettiin hienosti koiran nenällä, lihapulla-juusto-makkara sekoitus nyt löytyy aina ja varmasti.

Ensi sunnuntaina olis tarkoitus jatkaa hakuilua, samassa maastossa, mutta säätiedotus lupailee taas kiristyviä pakkasia :(. Toivottavasti Pekka Pouta on väärässä.

Vettä ja räntää

Sunnuntain hakutreeneissä Darralle otettiin edelleen hajuhakuja. Neljä kertaa mies näreikössä verkon alla. Darra oli taas oma itsensä, yli-innokas säheltäjä, miettien, mitäs me taas täällä metsässä haettiinkaan. Mutta jo toinen tuulihaju tarttui kuonoon tosi nopeasti ja koira tiesi, että sielä ne lihapullat jossain odottelevat. Siis kaikki neljä "ukkoa" löytyi helposti, vauhti vaan on ihan jumalaton ja maalimiehellä sormet ja tupperwaret vaarassa.

Toivottavasti kohta päästään kokeilemaan hakua risteilemällä, Sarin uusinpien oppien mukaan. Se näyttää niin järkeenkäyvältä ja "helpolta" tavalta kouluttaa hakua. Oikein sormet syyhyää päästä koittaan. Taidanpa opettaa Darralle perusteet kotikentällä jo valmiiksi, vaikkei meitä vielä risteilemään kelpuutettaisikaan.

Lihapullia puskan juurelta

Päästiin hakuryhmään! Kärnän Sarin ja muun porukan johdolla päästään sisään haun saloihin. Ekat treenit käytiin lauantaina. Tuulihaulla mennään. Darra on taitava ja rohkea hakukoira. Ja into on ainakin mammalla kova.

Treeneissä maalimies lymysi näreen juurella valkoisen lakanan alla, varusteena lihapullia. Darra kierteli, kaarteli, kunnes sai hajun tuulen mukana. Siitä innoissaan ryntäsi syömään lihapullat maalimieheltä. Tämä toistettiin kolme kertaa. Ja hyvin Darra tuntui tietävän, minkä takia rinnettä lähdettiin kiipeämään. Ja joka kerralla maalimies löytyi nopeammin, eli koira selkeästi etsi hajua.

Kiva treenata hakua taas. Talven tavoite on saada Darralle iskostumaan, miksi siellä metsässä mennään ja ukkoja etsitään, keväällä päästään sitten tositoimiin ja edistymään.

Esineitä ollaan otettu niin, että olen vienyt esineen "putken" päähän Darran nähden ja näkemättä. Ja hyvin koira lähtee, etsii esineen, nostaa sen ja kuljettaa minulle päin muutaman metrin. Pudottaa sen sitten ja lähtee ikäänkuin etsimään lisää. Ei siis tuo mitään esinettä minulle asti. Huudan koiran pois ja lähetän uudelleen, käy kyllä nostamassa ja heittelemässä aiemmin pudottamaasa esinettä, mutta ei ota sitä enää suuhunsa, eikä tuo. Olen koittanut lyhyellä matkalla, pitkällä matkalla, kehuen ja huudellen, että tuo mammalle, olen koittanut olla ihan hiljaa ja reagoimatta, kun se ottaa esineen suuhunsa, mutta sinne se aina jää, matkan varrelle. Darra näyttää siltä, ettei vois vähempää toi esine kiinnostaa sen jälkeen, kun se on löytynyt. Hmmm.... täytyy miettiä.

Tottiksessa tahkotaan suoraa sivulle tuloa ja seuraamista. Paikalle jääntiä, maahanmenoa ja luoksetuloa. Kaikki muu hakusessa, paitsi luoksetulo.

Leirielämää

Giramin leiriviikonloppu on ohi. Kivaa oli, paljon saatiin vinkkejä ja ohjeita, miten treenata ja mihin kiinnittää huomiota. Kiitoksia kaikille mukanaolleille, kouluttajille ja erityiskiitos Miialle järjestelyistä.

Leirille saavuttiin Darran kanssa perjantai iltapäivänä. Veljille (varsinkin Aatulle) Darra piti ihme pörinää, kerkesin ihan hämmästymään moista agrea. Mutta illalla jo käytiin Valon kanssa sylipainia ja juostiin ympäri peltoa ihan sovussa.

Perjantaina Darra etsi ensimmäisen esineensä "ruudusta". Miia vei Darran nähden hanskan muutaman metrin päähän ja sieltähän Darra sen sitten kävi etsimässä. Taitavaa :)

Lauantai valkeni kauniina, aurinkoisena mutta kylmänä. Ensin aamiaisen kautta jälkitreeniin. Kouluttajana oli Marja Muhonen. Darran suurinpiirtein ensimmäinen jälki.
Eka jälki pellolla meni Darralta hyvin, kanapalat vain olivat liian näkyvä herkku, joten Darran ei olisi edes tarvinnut jäljestää. Käytti silti nenää ja piti kuonon maassa. Toisestakin jäljestä Darra selvisi ihan hyvin. Jäljestä taas sanottiin, ettei sen tarvitse eikä se saa olla mikään traktorin ura pellossa, josta koira ei edes voi eksyä. Darra käytti nenää hyvin siitä huolimatta, että jälki oli huonosti tehty.
Tulee niin mieleen Harry Tast, näyttelytuomari, joka ihan arvosteluun laittoi, että esittäjä pilaa koiran mahdollisuudet. Jäljentekijä pilaa koiran jäljestyksen. :(

Ruokailun jälkeen oli vuorossa PK-tottis. Kouluttajana oli Asko Hämäläinen.
Tottiksessa Darra teki seuraamiset, sivulla olot ja luoksetulon, juurikin niin kun yleensäkin. Mamma vaan palkkaa huolimattomasti, eikä vaadi täydellistä suoritusta. Pikku koiraa kun vahvistaa sinnepäin tekemisestä, niin jossain vaiheessa se sinnepäin tekeminen on sitten korjattava. Uusia tuulia ja vinkkejä tuli tottikseenkin. Täytyypä koittaa kouluttaa eteenmenoa Askon ohjeilla.

Sunnuntaina oli vuoden ensimmäinen kunnon syysmyrsky. Ja hakumetsään lähdettiin aamiaisen jälkeen. Kouluttajana Pia Pursiainen Nokialta. Ensin hakuili isot, osaavat koissut. Kun kaksi koiraa oli ollut haussa, huomattiin, että aikaa oli vierähtänyt alueen tekemiseen ja kahteen koiraan reilut kolme tuntia ja lopuille neljälle koiralle oli aikaa yhteensä tunti ennen ruokailua. Sitten otettiinkin tosi vauhdilla loput.
Darralle tehtiin reaktioharjoituksia, niin että maalimies makasi jossain näreen alla, ja merkistä nähtiin, minne päin tuuli. Darran kanssa lähdettiin etenemään tuulen alapuolelta niin, että Darra oli vapaana ja kulki mukanani laajassa kaaressa maalimiestä kiertäen. Mitään ei Darralle puhuttu, eikä sitä ohjattu. Se vain oli metsässä kävelyllä, kunnes yht'äkkiä se nosti nenänsä korkealle ja sai maalimiehen hajun nenäänsä. Rohkeasti Darra ryntäsi tutkimaan, mikäs nainen täällä kuusen alla makaa ja saikin palkaksi heti juustokabanossia ja paljon kehuja.
Maalimies vaihtoi piiloa ja taas lähdettiin Darran kanssa kaartamaan tuulen alapuolelta ja etsimään hajua. Darra kuljeskeli metsässä, mutta löysi nopeasti hajun ja tiesi heti, että siellä jossain se kabanossinainen taas lymyää. Ja ei kun syömään. Ahneus ja ikuinen nälkä on hyvä motivaattori. Helpon näköistä Darralle ja reaktiot niin voimakkaita, että jopa minäkin ne huomasin.
Tosiaankin hienot reaktiot heti ensimmäisellä kerralla, ei muuta kuin hakuporukkaa etsimään. Paljon on haussakin systeemit muuttuneet, maalimies heti alusta asti piilossa ja koiralle haetaan haju metsästä. Poissa on paot ja haamut ym. Koitanpas Pian ohjeilla hajuhakujen avulla tehdä pistoista suoria heti alusta asti. Katsotaas miten käy.

Leirillä oli tosi mukavaa, kiitokset myös Äijälle, Lukelle, Tytille, Maisalle, Piitulle, Valolle, Aatulle, Beolle, Tatzille. Ootte te kaikki niin kauniita ja älykkäitä :)

Mistake

Äiti täytti 70 vuotta. Ja järjesti kunnon juhlat 100 kilometrin päässä B&B luomutilalla. Ei muuta kuin perhe autoon ja yökuntiin juhlimaan. Mutta mihin koirat? Papalle, 100 kilsan päähän toiseen suuntaan? Onneksi ystävälliset naapurit lupasivat ulkoiluttaa ja ruokkia koirat, joten päädyttiin jättämään ne kotiin.

Mutta, mutta... Aika saattaa tulla koirille pitkäksi, niinpä jätin jos jonkun moista terapialelua, ruualla täytettyä vempelettä, ajankuluksi. Lisäksi annoin molemmille koirille kaksi naudan niskaluuta kaluttaviksi. Ja sitten naapuri oli vielä antanut Darralle yhden niskaluun lisää, Dino kun oli ominut omaan häkkiinsä minun antamat.

Juhlat meni mukavasti, saunottiin, uitiin ja juhlittiin kunnolla. Aamu valkeni hiukan ankeissa tunnelmissa, päätäkin särki jostain syystä :) Yhdeksän aikoihin puhelin soi ja naapurin tyttö siellä ilmoitti, että molemmat koirat olivat olleet yöllä ripulilla liiasta luiden syömisestä. Jaahas, autoon ja kotiin päin. Huusholli oli kyllä jo siivottu (kiitos Niina), kun päästiin kotiin, mutta haju oli melkoinen.

Mitä tästä pitäisi oppia. Kun lähtee johonkin, totutut rutiinit kannattaa säilyttää eikä sooloilla juuri silloin, kun koirat jäävät keskenään. Lisäksi tuollainen innostunut teini-ikäinen varmasti lenkitti ja leikitti koiria enenmän kuin itse yleensä viitsii.

Flunssa on nyt kestänyt kaksi viikkoa. Ja se taas on tarkoittanut sitä, että muut ovat pääsääntöisesti lenkittäneet koirat. Ja treeni on ollut vähissä. Kentälle olen sentään raahautunut.

Eilen Darra oli tosiaankin poissaoleva eikä keskittynyt oikein mihinkään. Olen ollut niin ylpeä penikasta, joka ei ole muista koirista piitannut, ja on keskittynyt minuun ja ainakin näyttänyt hyvin taitavalta. Eilen pujotteluseuraamisessa Darra yritti kaksi kertaa livetä ja rynnätä toisen koiran luokse. Muutenkin haahuili enimmäkseen omiaan, nuuskutti kuono maassa etsien pudonneita makupaloja tai suorastaan kerjäs makupaloja taskustani ja tuijotti vain antavaa kättä, niinkuin ei olisi ikinä kuullutkaan mistään katsekontaktista.

Höh, onko mun supertottelevainen pentu sittenkin normaali koira, eikä mikään ihmelapsi.

Katu-uskottava

Darra on nyt hankkinut itselleen aimo annoksen katu-uskottavuutta. Gangsterin näköinen koira, repaleisine korvineen.
Se, miten tuo katu-uskottavuus on hankittu, onkin sitten vähän nolompi juttu. Isoveikka antoi hammasta, eläinlääkäri maksoi 86 euroa ja betadinea ja antibioottia viisi päivää.

Oltiin maalla luumuja keräämässä. Kun puuta ravisti, olivat molemmat koirat innoissaan ja ensimmäisinä metsästämässä pudonneita luumuja. Pakko viedä ne kävelylle, että muut saavat kerättyä luumut.
Hetki siinä käveltiin eteenpäin, Darra, ärsyttävänä, hyppien Dinon ympärillä ja näykkien ja räksyttäen. Dino rähähti ja Darra vingahti, hyppäsi kauemmaksi ja jo seuraavassa sekunnissa häsläsi uudestaan Dinon kimpussa.
Jatkettiin matkaa, kunnes huusin Darraa takaisin tielle.
Mitä ihmettä, verta valuu pitkin korvalehteä ja iso pala puuttuu, valo paistaa läpi. Tarkastin tilanteen ja lähdettiin takaisin pihaan, porukka autoon, soitto päivystävälle eläinlääkärille, josko saatais tikkejä korvalehteen.
Eläinlääkäri sitten totesi, että pala puuttuu, eikä siihen uutta palaa mistään tehdä, joten korvaa vaan putsailtiin, määrättiin antibioottikuuri ja betadinella puhdistusta.
Kallista on, katu-uskottavuuden hankkiminen, virka-ajan ulkopuolella.

Toinen juttu on, miten penikka imee vaikutteita isommalta koiralta. Ja yleensä ne kaikki on niitä, mitä olet yrittänyt siltä vanhemmalta koiralta karsia.

Tänä aamuna katseltiin, kuinka Darra istui eteisessä ja tuijottamalla tuijotti Dinon touhuja. Dino hivutti vessan oven auki ja livahti sisään juomaan vessanpöntöstä. :(
Oikein näkyi, kuinka penikan päässä syttyi lamppu: ai täälläkin on meille kätevä juomakippo.
Dinolle ei ole koskaan kelvannut vesi kupista, ainoastaan pöntöstä. Se kopistelee ensin ovea, ellei saa sitä itse auki, sen jälkeen se kolistelee pöntönkantta, että joku tulee vetämään vessanpöntön, ennen kuin siitä voi juoda.

Toinen oppi, mikä on annettu ja opittu, on armoton haukkuminen kun ovikello soi.
Jompi kumpi lähtee ensiksi, yleensä jo hiukan ennen kellon soimista, laukalla eteiseen ja desibelit nousee koko matkan ja toinen varjona perässä, mutta meteli, jos mahdollista, vielä hiukan kovempana.
Ja lopputulos on se, että kaksi räyhähenkeä haukkuu murhaavasti oven sisäpuolella, kun joku pahaa aavistamaton ulkopuolella on uskaltanut soittaa ovikelloa.
Tänä aamuna molemmat juoksivat eteiseen ja saman tien häkkeihinsä, niinkuin olen nyt opettanut, mutta haukkuivat silti niin, että koko Irjala raikui. Rusakot ja fasaanit pakenivat ulkona kilometrien säteeltä.

Hommaa siis riittää näiden räyhähenkien koulutuksessa. Ihmetyttää vaan, miksi ei hyvät tavat siirry vanhemmalta nuoremmalle, vai eikö niitä hyviä tapoja ole?